Bushidō: samuraiden kunniakoodi
Jokainen japanilaisesta kulttuurista tai feodaaliajan Japanista kiinnostunut on luultavasti kuullut sanan bushidō. Sillä tarkoitetaan samuraiden sotilaallista ja ennen kaikkea eettistä käyttäytymisohjetta. Seitsemään moraaliseen arvoon perustuva ohjeisto ohjasi samuraiden koko elämää ja saattoi johtaa jopa kuolemaan. Mistä sana on peräisin ja mitä se tarkoittaa? Mitä bushidō opettaa, ja näkyykö se yhä japanilaisessa yhteiskunnassa? Tässä artikkelissa tutustumme tähän nousevan auringon maan kulttuurin keskeiseen käsitteeseen.
Bushidōn alkuperä
Bushidō-sanan etymologia
Latinalaisin kirjaimin kirjoitettu bushidō eli kanjimerkein 武士道 pohjautuu kiinan ilmaukseen ”wu shi dao”, joka tarkoittaa kirjaimellisesti soturin tietä. Japaniksi sana koostuu kolmesta merkistä: kaksi ensimmäistä, 武士, muodostavat sanan bushi eli urhea soturi, ja viimeinen merkki 道, dō, tarkoittaa tietä. Nimi kuvaa osuvasti ohjeistoa, joka kertoo, millaista tietä soturin tulisi kulkea.
Bushidōn varhaisvaiheet
Ilmaus esiintyy kirjallisessa lähteessä ensimmäisen kerran noin vuonna 1616 teoksessa Kōyō gunkan, mutta sen kuvaamat periaatteet olivat olemassa jo ennen nimeä. Aluksi suullisesti välittynyt perinne liittyy läheisesti Japanin feodaaliaikaan, joka ulottui vuodesta 1185 vuoteen 1867. Maata johti tuolloin shōgun, sotapäällikkö, jolla oli myös poliittinen valta. Shōgunit värväsivät armeijoihinsa samuraita, jotka omistautuivat perheelleen, klaanilleen ja päällikölleen. Heidän käyttäytymissääntönsä perustuivat aluksi ennen kaikkea soturikulttuuriin. Ohjeistoa kutsuttiinkin eri aikoina asemiehen tieksi, jousen ja nuolen tieksi tai jousen ja hevosen tieksi sen mukaan, millaiset taistelutavat olivat kulloinkin vallalla.
Šintolaisuuden, zenbuddhalaisuuden ja kungfutselaisuuden vaikutuksesta moraalinen ulottuvuus vahvistui vähitellen. Edo-kausi eli Tokugawa-suvun valtakausi oli aiempaa rauhallisempi, mikä suuntasi soturin tietä entistä enemmän eettiseen pohdintaan. Samuraista tuli oppineempia ja hienostuneempia, ja he harrastivat erilaisia taiteita, kuten kalligrafiaa ja teeseremoniaa.
Šintolaisuus, Japanin vanhin uskonnollinen perinne, asetti perheen, vanhemmat ja esi-isät ihmissuhteiden keskiöön. Jotta ihminen säilyttäisi kunniansa osana sukulinjaa, myös hänen kuolemansa tuli olla kunniakas: kunniallista kuolemaa pidettiin häpeällistä elämää parempana.
Zenbuddhalaisuus on liittynyt samuraiden elämään Kamakura-kaudelta lähtien. Sen vaikutus näkyi sisäisen rauhan, itsensä ylittämisen ja sopusoinnun tavoittelussa. Moraalisuus ja hyväntahtoisuus muita kohtaan olivat olennainen osa tätä henkilökohtaista hengellistä kasvua.
Kungfutselaisuus puolestaan vahvisti muun muassa oikeamielisyyden ja hyväntahtoisuuden ihanteita. Uskollisuutta ja lojaalisuutta lääninherraa kohtaan pidettiin välttämättöminä hyveinä. Samuraikin tarkoitti alun perin ”palvelevaa henkilöä”. Hierarkian ehdoton kunnioittaminen velvoitti samuraita sitoutumaan tehtäväänsä jopa kuolemaan asti.
Bushidōn seitsemän periaatetta
Samuraiden kunniakoodi, bushidō, rakentuu seitsemälle periaatteelle, joita samuraiden odotettiin noudattavan tarkasti.
義 gi: oikeamielisyys
Samurain tuli toimia oikeudenmukaisesti eikä hyökätä vastustajan kimppuun ilman syytä. Hänen oli toimittava suoraselkäisesti ja epäröimättä sekä tehtävä se, minkä hän tiesi oikeaksi ja velvollisuudekseen. Ihannetta kuvaa tunnetun samurain Taira Shigetsuken (1639–1730) ajatus: ”Elä, kun on oikein elää, ja kuole, kun on oikein kuolla.”
勇 yū: rohkeus
Samurain ihanteeseen kuului pelottomuus ja valmius taistella kuolemaan asti. Hän uskoi tehtävänsä kunniakkuuteen ja omistautui sille täysin. Sankarillinen urheus ei kuitenkaan tarkoittanut harkitsemattomuutta. Rohkeuden tuli perustua itsehillintään, aseenkäsittelyn taitoon, luottamukseen omiin kykyihin ja harkintaan.
仁 jin: hyväntahtoisuus
Empatia ja hyväntahtoisuus muita kohtaan kuuluivat samurain velvollisuuksiin. Hänen tuli toimia myötätuntoisesti ja käyttää voimaansa ja taitojaan hyvän tekemiseen. Suhde daimyōhon eli lääninherraan perustui molemminpuolisiin velvollisuuksiin ja uskollisuuteen. Myös hallitsijan tuli osoittaa hyväntahtoisuutta ja myötätuntoa alamaisiaan kohtaan.
礼 rei: kohteliaisuus
Kohteliaisuus oli bushidōn keskeisiä hyveitä, ja siihen liittyi syvä kunnioitus. Samurain tuli suhtautua vastustajaansa kunnioittavasti ennen taistelua, sen aikana ja sen jälkeen. Vaikka soturi tunnettiin hurjuudestaan, hänen odotettiin kunnioittavan myös kaatuneen vihollisen ruumista.
誠 makoto: vilpittömyys
Samurain ihanteeseen kuului totuudellisuus sekä puheissa että teoissa. Tekoja tuli ohjata samojen periaatteiden kuin sanoja. Vihollista ei saanut johtaa harhaan valheellisilla lupauksilla, sillä rehellisyys oli myös toisen kunnioittamista. Vilpillinen soturi menettäisi kunniansa, mitä pidettiin samuraille mahdottomana hyväksyä.
名誉 meiyō: kunnia
Kunnia oli ehkä japanilaisten soturien tärkein hyve. Siihen suhtauduttiin vaativasti ja ankarasti, eikä sen rikkomista hyväksytty. Samuraiden ihanteessa elämä ilman kunniaa ei ollut elämisen arvoinen. Kunniansa menettäneen soturin viimeisenä keinona sovittaa tekonsa pidettiin rituaalista itsemurhaa. Lännessä se tunnetaan nimellä harakiri, mutta täsmällisempi nimitys on seppuku. Rituaalin katsottiin sovittavan rikkomuksen ja palauttavan menetetyn kunnian.
義 chūgi: uskollisuus
Samurain uskollisuutta daimyōlleen pidettiin järkkymättömänä. Kunnian rinnalla se oli ohjeiston tärkeimpiä käsitteitä. Soturin odotettiin olevan valmis uhraamaan henkensä pysyäkseen uskollisena päällikölleen. Jos kaksi oikeutettua velvollisuutta, esimerkiksi perheen ja lääninherran etu, olivat ristiriidassa, suuremman joukon etu ratkaisi. Näin uskollisuus maata kohtaan saattoi mennä läheisten edun edelle. Yksilö nähtiin osana suurempaa kokonaisuutta.
Bushidōn vaikutus nyky-Japaniin
Tokugawa-shōgunaatin päätyttyä 1860-luvun lopulla keisarin hallinto purki feodaalijärjestelmän ja shōgunien vallan. Uusi hallitus rajoitti myöhemmin miekkojen kantamista julkisilla paikoilla. Samuraiden erioikeuksien ja tulojen menettäminen lopetti vähitellen heidän perinteisen elämäntapansa. Soturisäädyn katoamisesta huolimatta sen ajattelu ja elämänihanteet jättivät pysyvän jäljen Japanin kulttuuriin. Kohteliaisuus ja kunnioitus ovat syvällä japanilaisessa perinteessä. Bushidōn arvoja on nähty erityisesti kasvatuksessa ja työelämässä. Japanilaisiin nuoriin liitetään auktoriteettien kunnioittaminen ja pyrkimys jatkuvaan kehittymiseen. Myös ahkeruutta, yhteistyökykyä, hienotunteisuutta ja järjestelmällisyyttä pidetään japanilaisen työelämän tunnuspiirteinä. Näissä arvoissa voi nähdä yhteyksiä bushidōn moraaliseen perintöön.
Bushidōn alkuperäinen eettinen ja sotilaallinen ulottuvuus näkyy erityisen selvästi urheilussa ja kamppailulajeissa. Itsehillintää, liikkeiden hallintaa, keskittymistä, reilua peliä ja taistelutahtoa harjoitetaan esimerkiksi judossa, aikidossa, kendossa ja karatessa.
Bushidōn ja samuraiden kuvasto vaikuttaa myös muihin urheilulajeihin. Japanissa erittäin suositun baseballin maajoukkuetta kutsutaan Samurai Japaniksi. Myös Japanin ja Australian välisiä otteluita on markkinoitu nimellä Samurai Japan Series. Nimi kertoo osuvasti samuraiperinteen symbolisesta merkityksestä.
Bushidō on ennen kaikkea filosofia ja ajattelutapa. Se liittyy kiinteästi feodaaliajan Japaniin ja samuraihin, mutta sen vaikutus ulottuu nykypäivään. Sen vahvat eettiset ihanteet selittävät osaltaan tätä jatkuvuutta. Bushidō kumpusi japanilaisten soturien vaativuudesta itseään kohtaan ja henkilökohtaisen kasvun tavoittelusta. Ajatuksessa on jotakin, johon moni voi samastua: pyrkimys tulla paremmaksi versioksi itsestään.
